sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Jyväskylän karsinta ja Kuopion komediafestari pre-weekend



On aika tarttua jälleen näppäimistöön. Siitä ei tosin ole mitään hyötyä, sillä näppäimistöä pitää paukuttaa. Siinä mielessä näppäimistö eroaa naisesta. Naiseen pitää tarttua ja sitten paukuttaa. Ei tosin siten kuin Tauski. Asioissa on nyansseja. 

Kahtena viimeisimpänä vuoden 2013 viikonlopuista olen käynyt kahdesti Keski-Suomessa tiirailemassa, miltä näyttää suomalaisen komiikan nuori polvi. Ei onneksi turhan sileältä. Ja jos siinä on vettä, niin se on raikasta. 

Viime perjantaina remakkalaiset Iikka, Awe ja Ville luottivat henkensä Päivin (krapulassa erityisen kiihottavien) ajohanskojen verhoilemiin käsiin ja ajaa turauttivat Kuopioon. Viitasaarella söin ABC-burgerin ja vihasin itseäni välittömästi, tietäen että tulisin toistamaan saman naamankutinan sävyttämän prosessin paluumatkalla (olin oikeassa). Keikkareissulla humoristi antaa itselleen siimaa siinä missä lentokenttäbaarissa ensimmäistä oluttaan nauttiva etelänmatkaaja. 

Reissu oli sikäli peruskeikkamatkasta poikkeava, että tällä kertaa tehtiin neljän minuutin slotteja Naurun tasapaino-ohjelman castingia varten. Kävin ennen keikkaa lenkillä yliopiston ympäristössä, juostessani muistin että täällä opiskellaan liikuntatieteitä ja yritin näyttää tavallista sporttisemmalta. Kävin suihkussa Ilokiven bäkkärillä, pippelinpesu keikkapaikan sydämessä auttoi ottamaan tilan haltuun. TV-tuotantotiimin, viidentoista kisailijan ja rivejään muodostavan kolmisataapäisen yleisön seassa seisoi hyväntuulisena Everestinä Lasse Vesterinen. Kertavilkaisu mieheen ja olo tasoittui heti. Tällainen on Tuottaja. 

Yleisöä oli julmetusti, tila ääriään myöten täynnä. Joonatanin lämpätessä jengiä mieleeni ei hiipinyt ahdistus vaan merkillinen tyyneys: tätähän minä olen tänne tullut tekemään joten tehdään. Neljä minuuttia haastoi ja tuntui hyvältä, yksi kuoppa noinkin lyhyeen matkaan mahtui. Vaan kuka käski vitsailla uskonnollisesta pedofiliasta (vastaus: omantunnon ääni). Keikan jälkeen tärisin vartin jännitystä pois takahuoneessa ja illan energiat oli käytetty. Muiden lähtiessä jatkamaan hypeä ravitsemusliikkeisiin suuntasin väsymyksen veltto kikkeli otsassa roikkuen Lassen asuntoa kohden. 

Leudossa kelissä lompsittu nollausmatka ei ollut pohjasävyltään synkkä: mielessä velloi lähinnä se, kuinka mielettömän kova taso kisassa oli ollut ja kuinka helvetin kova klubista muodostui, vaikka 15 x 4 minuuttia on sillisalaattishowta sieltä eineksisimmästä päästä. Kukaan ei kuollut lavalle, oululaiset tekivät hienoa duunia, kaikki saivat isoja nauruja ja muutama söy oli Dresden-mittakaavan pommitusta. Suomalaisen komiikan nuoriso-osasto on varianssiltaan, asenteeltaan ja kehitysvauhdiltaan sellaista sortimenttia, että lavahuumorilla ei ole Suomessa hätäpäivää - jos meininki ja nöyryys työntekemiseen pysyvät kohillaan. Tähän porukkaan on mieletöntä kuulua, tuumin ennen nukahtamistani. Kolme tuntia. Sellaista se on, surina ei päästä heti asetu. Lasse ja Awe ehtivät tulla Vakiopaineesta kämpille, ihmissuhdekeskusteluja keittiössä siivitti pussin viimeinen ruisleipä. 

Kuutta päivää myöhemmin heräsin puoli kuudelta ja ihmettelin itseäni - ensimmäistä kertaa vuosiin olin mennyt nukkumaan iltakymmeneltä. Enkä edes ankaraa nousuhumalaa seuranneen väkivaltaisen nukahtamisen toimesta vaan omasta aloitteestani, jotta olisin mahdollisimman pirteä seuraavana päivänä. Asemalle ehtiessänikään en ollut vielä saanut selvitetyksi itselleni, suhtaudunko työhöni nykyään liian vakavasti. Yllätyin, kun pikajuna meni suoraan Oulusta Kuopioon ilman vaihtoja. En yllättynyt, kun tupakkakopissa animekorttiturnaukseen menossa oleva kaveri halusi välttämättä kertoa minulle seksielämästään. Se oli väistämätöntä. 

Cumuluksessa huomasin, että respantäti peruu nopeasti puheensa vielä siivoamattomista huoneista, kun naama mutrussa äreään sävyyn puhuu pian alkavasta palaverista. Aikuisten maailmassa toimivat aikuisten säännöt. Olin unohtanut vyön kotiin, onneksi matkan varrelle sattui nuorisomuotiliike. Hyvää tuuria oli sekin, ettei kukaan astunut sisään liikkeeseen sillä hetkellä, kun häveliään oloinen thaimyyjä istui tiskin takana ja minä poika kiinnittelin vyötä housuihin kiinni. Siitä olisi voinut tulla jollekulle vääränlainen vaikutelma. 

Kävelin Pannuhuoneelle, komiikkakurssin toinen päivä oli hyvässä vauhdissa ja aloittelevia humoristeja lavalla tyyppaamassa tarinoitaan. Teemu oli väsynyt ja halasi, Johanna oli krapulassa ja halasi. Ville teki muistiinpanoja eikä halannut. Pidin vajaan tunnin mittaisen presentaation aiheesta "Miten järjestetään open mic-klubi" (kiitos vielä Teemu kutsusta). Oli mukava esiintyä pitkästä aikaa muutenkin kuin komiikan konventioita käyttäen. Eihän sitä tietenkään malttanut vitsailematta olla. Ehkä ensi kerralla täysin vakavalla naamalla ja saunavihta perseessä. Syötiin Villen ja Teemun kanssa Fuudissa, se on Kuopion vakiohomma. Fuudi on Subway jolla on sielu. Sapuskoinnin jälkeen nuokuin tunnin verran takaosan sohvalla ja tulin siihen lopputulokseen, että hotellin sänky on parempi. Oli.

Herääminen kuudelta kuin haudasta, ulkoa oli kadonnut valo ja päästä myötätunto maailmaa kohtaan. Suihku paransi puolet ja meditointi loput: mietiskelyn ohessa hoksasin, että vaikka talviväsymys ja elämänmuutosstressi painaa, voisihan sitä välillä myös nauttia asioista, jotka ympärillä tapahtuvat. Etenkin kun olet homo Kuopiossa Komediafestareiden pre-weekendissä ja sinulla on keltainen festaripassi taskussa. Lähdin kaupungille hirmu hyvällä tuulella, törmäsin matkalla Tomiin halauksen verran ja mentiin Johannan kanssa tiiraamaan Introon Vaismaan Mikon MC-veto ja Heleniuksen Andersin keikka. Molemmista tuli tuimasti energiaa. 

Pannuhuone täyttyi ääriään myöten, lavalla yhdeksän keltanokkaa  mukaanluettuna allekirjoittanut. Ville avasi helvetin vahvasti ja Johanna räjäytti potin. Ystävien onnistumisesta iloitseminen on nautintoa parhaasta päästä. Ilolla tiirasin myös savolaiskeltanokkien ensiesiintymisiä lavalla: paljon hyviä tyyppejä, paljon nupullaan olevia hersyviä juttuja, paljon persoonaa, paljon potentiaalia. Toivottavasti homma ei jää lähtökuoppiin vaan ponkaisee tästä eteenpäin, sen verran kovat mahdollisuudet hommassa on lähteä vinkeille teille. Noin hyvää, pääosin ensikertalaisista koostuvaa iltaa en ole nähnyt pitkään aikaan. Oma veto oli lyhyt, napakka ja hyvä. Viisiminuuttisten tekeminen on paluuta perushommien äärelle, pakottaa tiivistämään ja jättää turhat jorinat pois. Ja sillä saa paljon nauruja lyhyeen aikaan. Se tekee hyvää.

Henkan bäkkäri oli entuudestaan tuttu, lava ei. Ensimmäisellä puoliskolla Jacke ja Tomi tykittivät sellaista tahtia, että jumalauta. Oma kokemus tuntui heikommalta kuin edellinen, mutta niinhän illan kahdesta keikasta toinen aina tuntuu, sille ei voi mitään. Energiani ei ollut millään samalla tasolla muiden esiintyjien kanssa ja viidessä minuutissa en malta rauhoittaa rytmiä tarpeeksi. Moni tykkäsi, vaan nälkä jäi. Niin Kuopiosta aina. 

Irtotavara sinetöi illan huikeasti ja suuntasimme Introon (ai Introon?) viimeistelemään hommat. Oma metodini oli tuoppi Bulmersia ja kuppi teetä, ryyditettyinä miellyttävillä keskusteluilla komiikasta, yhteiskunnallisesta tilanteesta ja ihmisenä kasvamisesta. Ja muutamilla maltilllisilla siivuilla kikkelihuumoria. Loppuporukalle heipat ja vastatuuleen hotellille. Oulussa tällaista keliä sanottaisiin tyyneksi, sanoin avopäisille eteläisille kanssakävelijöille.