lauantai 14. huhtikuuta 2012

Iikka Suomessa, osa 3 (Kuopio)



Iikka Suomessa, osa 3 (Kuopio)

VR:n vessojen ovenpielessä on nykyisin tarra, jossa lukee "Minä ja kaverit pidämme vessasta huolta…". Ja tekstin alla on majavan kuva. Ei siinä mitään, minusta majavat saavat aivan hyvin siivota junien vessoja. Mutta joku voisi häätää ne kolmivarvaslaiskiaiset johtoportaasta, mielellään katkaistun pumppuhaulikon kera. 

Saapuessani eilen Kuopioon ei fiilis ollut järin korkealla: arka maha, synkkä keli, sumuinen pää, hikinen ruho, jopa kantapäiden alle valuvat lahkeet. Väsyneenä eniten vituttaa kaikki. Vaan ans olla, kun hotlalle pääsi! Valitettavasti halvemmat huoneet olivat loppu ja astuessani julumetun kokoiseen Superior Air Fregat ExtraVaganza -huoneeseen oli minulta päästä kakka housuun silkasta mielihyvästä (hyvä ettei päässyt, pöksyt olivatkin jo aika täynnä). Oli sohvaa, oli ammetta, oli parveketta, jopa vedenkeittimen viereen asetettua vihreää teetä. Se on meinaan keikkatyöläiselle harvinaista, että jaksaa hotellihuoneesta innostua. Järvi ikkunan takana oli vielä jäässä ja sen yllä naurulokkeja. Höpöttelin rouvan kanssa Skypessä, lahjoitin sissijuustot Kuopion Vedelle ja otin 20 minuutin voimapäikkärit. Nihkeän väsyn sai hetkeksi poikki ja pää oli kirkas keikkapaikalle siirtymistä varten. 

Ja mitenpä tuosta keikasta puhuu, jotta se ei mene kollegannuoleskelun, järjestäjänlipomisen, itsemehustelun tahi yleisörunkun puolelle. Mutta kun Kuopiossa on vuosia tehty määrätietoista ja taitavaa duunia komiikkakulttuurin eteen, niin se näkyy. Se näkyy paitsi erinomaisessa yleisössä, myös älyttömän hyvissä ja harkituissa järjestelyissä. Kuopioon on helppo tulla keikalle ja siellä on mahdollista tehdä todella hyvä juttu, jos saakulkemaan. Ja vaikka en itseäni tykkääkään niin kehuskella, niin oli siellä kyllä kivaa, sekä yleisöllä että minulla. Että hyvä Iikka, otahan keksi. Jätetään koko kilon paketti pöytään, sen näköinen on mies että kyllä ne illan myötä menevät. 

Bäkkärillä sai vähän perspektiiviä komiikkaan uravalintana, kun kuulosteli Ilarin 15-vuotisen taipaleen kertomuksia. Noin pitkään jos saisi tehdä, olisi hurjaa. Tuossa ajassa näemmä nimittäin kerkiää kehittyä melko hyväksi: oli Ilarilla sellaista tykitystä alusta loppuun, jotta oksat poies. Intron ribsit olivat hyviä, samaten Juhan seurueessa juodut oluset. Kertakaikkisen hyvä ja lämmin fiilis illasta jäi, ei voi kuin kiitellä. Kiitos.

Märässä yössä kävely kämpille, vesi valumaan ammeeseen ja Spotify soimaan kylppäriin. Voi sitä elbauksen ja nautinnon määrää, kerrankin sain olla oman elämäni Carrie Bradshaw (mistä tulikin mieleen, pitäisi nähdä se Spielbergin War Horse. Sarah Jessica Parker kun harvemmin tekee sotaleffoja). 

Skippasin hotelliaamupalan käyräksi mustuneet pekonit ja nukuin niin lähelle uloskirjautumista kuin mahdollista. Brunssi (on kyllä tarpeettoman hieno sana tähän väliin) kitusiin Pure Foodissa, kyrpiintyminen myyjien puutteeseen Anttilan Top Tenissä (sinne jäivät ne kuulokkeet) ja Pendolla kohti etelää. Kohta Pasila, sitten Punavuoren Old Anchor kera Teemun ja Peten ja illan kruunuksi sitten Studio Pasila Zaanin ja muiden mainioiden kanssa.

Kyllä meikä tästä hommasta vain kovasti tykkää. Matka jatkuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No sanohan nyt...